Pohjois-Karjalan SM-pitkät 1975-2023 (linkki artikkeliin pdf-muodossa, sisältää karttaleikkeitä)

Vuoden 2023 SM-pitkien ratamestariryhmän vetäjä ja alueen kartoittaja Jussi Silvennoinen muistelee aiempia kisamaastoja ja kuvaa myös tämän kertaista maastoa näihin verraten.

Pohjois-Karjalan SM-pitkät 1975-2023

Kalevan Rasti on järjestänyt SM-pitkän matkan suunnistuksen aiemmin kolme kertaa, ja vuoden 2023 SM-kisa on sarjassa siis neljäs. Kisamaastoja valittaessa on rima joka kerralla ollut korkealla – helpolla ei SM-mitali ole irronnut.

1975, Kiihtelysvaaran  Heinävaara

Sateisena syyskuun päivänä vuonna 1975 oli areenana Kiihtelysvaaran Heinävaara, maaseutukylä noin 20 km Joensuusta itään päin. Kilpailukeskus

Kartta Heinävaaran SM-pitkänmatkan kilpailumaastosta vuodelta 1975

rakennettiin kansakoulun pihalle. Maasto oli erittäin vaativa. Ensin kilpailijoilta juoksutettiin jalat alta vauhdikkaalla mäntykankaalla, jossa paineltiin ensimmäiset puoli tuntia jopa alle viiden minuutin km-vauhtia. Jos alkumatkalla sattui jokin kilpailija pyöräyttämään minuutin virheen, se saattoi tuntua suurelta. Mutta kun tuon alkukiihdytyksen jälkeen ylitettiin Ilomantsintie, pelin henki muuttui kokonaan. Maastotyyppi vaihtui mäntykankaasta kuusikkoiseksi vaaramaastoksi, jossa käyrästö olikin erittäin hankalaa pienipiirteistä kumpareikkoa. Kartantekijä Pentti Hassinen oli käyttänyt satoja työtunteja kartoittaessaan noita kumpareita peruskarttapohjalta. Se mahdollinen alkumatkan minuutin virhe osoittautui mitättömäksi, sillä loppumatkalla joka rastilla ratamestari tarjosi mahdollisuutta jopa viitosen koukkuun. Ja kyllä niitä koukkuja sitten leivottiinkin oikein urakalla. Vähimmillä virheillä ja loppuun saakka jaksaen suunnisti miesten sarjassa Järvenpään Hannu Kurppa, naisten sarjassa puolestaan saarijärveläinen Vappu Ketola.

Mitäpä Heinävaaran maastolle nykyään kuuluu? Avaan netistä Karttapaikan ja tutkin maastokarttaa ja ilmakuvaa. Aika rujon näköiseltä vaikuttaa. Koko alue on talousmetsää, ja ne vanhat, väljäpuustoiset vuoden 1975 kuusikot ovat kadonneet. Metsäkone on pyörähtänyt ihan joka paikassa, ja jos metsä ei ole nyt hakkuuaukkona, niin se on joko ylitiheää kuusivaltaista nuorta metsää tai sitten harvennushakattua risukkoa. Mutta kun katson Karttapaikan korkeusvarjostetta, niin se upea käyrästö on vielä tallella. Siellä täällä saattaisi olla vielä pienialaisia siistejäkin maastonkohtia. Vaikkapa yllä olevan kartanpalan eteläosassa oleva Louhivaara on puustoltaan aika hyvässä kunnossa. Jos siihen piirtäisi uuden kartan laserkäyrien pohjalta, saisi siihen tosi vaativan keskimatkan radan pienelle alueelle. Ehkä sitten parin vuoden päästä…

1980, Kontiolahden Selkie

Viisi vuotta Heinävaaran kisan jälkeen palattiin SM-kisan merkeissä lähes viereiseen maastoon Kontiolahden Selkien kylälle. Kilpailukeskus rakennettiin korkean vaaran laella olevan maatilan pihapiiriin. Sieltä oli mainiot maisemat, Joensuun keskustan korkeimmat rakennukset näkyivät selkeästi vaikka etäisyyttä on 25 km. Näkyvyys olikin harvinaisen hyvä, sillä kisapäiväksi sattui hieno aurinkoinen alkusyksyn päivä.

Kontiolahden Selkien maastoa vuodelta 1980

Saavansalon maasto oli melkoista korpea. Ei peltoja, ei taloja, ei montaakaan tietä eikä polkua. Kuusikkoisia vaaroja, jotka paikoin olivat Heinävaaran 1975-kisan tapaista kumpareikkoa. Kartanteko jäi vähän viime tippaan, kun Hassa-Penalla oli pieniä jalkavaivoja. Apuun tulivat vielä juniori-ikäiset Olli Rauste ja Jussi Silvennoinen. Kyllä se kartta sitten ajoissa valmiiksi saatiin, olihan pohja-aineistona kuitenkin jo peruskartan sijaan stereopohja. Kisassa tulosluettelo oli kovin nuorekas, kun vanhat starat epäonnistuivat. Naisten voittajaksi suunnisti 22-vuotias juvalainen Arja Haikarainen. Miesten nopein oli saman ikäinen Sumiaisten suuri poika Seppo Rytkönen.

Kun kisamaasto oli puustoltaan hienossa kunnossa vuonna 1980, on helppo arvata mikä on tilanne nyt. Kuusitukkia ei tuolta enää paljoa löydy. Mutta Uimaharjun sellutehdas on niin lähellä, että kuitupuulle on kysyntää. Vanhojen ikikuusikkojen tilalla on nyt keski-iältään 30-vuotias talousmetsä. On tehty metsäautotiet, on hakkuun jälkeen muokattu maaperä, on istutettu kuusen tai männyn taimet, on tehty taimikonhoito ja ensiharvennuskin. Mutta suunnistus ei tällä hetkellä oikein iske Saavansalon maastossa. Jos kartta uusittaisiin, päävärinä olisi vihreä.

2003, Juuan Tahkovaara

Vierähti parikymmentä vuotta, kunnes oli aika hakea järjestelyoikeutta uudelle SM-pitkälle. Siinä välissä oli laji kehittynyt monella tavalla. Oli tullut ensin pikamatka (sittemmin keskimatka), jopa sprinttikin. Mutta se aito ja alkuperäinen SM-kisa oli ennallaan, varsinkin kun maasto oli arvoisensa. Lähdettiin kyllä aika kauaksi Joensuusta, Juukaan saakka. Kun Juuan kirkolta ajellaan 15 km länteen, löytyy Tahkovaara aika helposti – tähdätään vain horisontissa korkeimpana näkyvää mäkialuetta kohti. Korkein kohta on 315 m, suomalaisittain ihan kelpo mäki. Tahkovaaran laki on luonnonsuojelualuetta, jonka käyttö oli kilpailussa rajoitettua. Koko laaja viereisen Juuanvaaran seutu oli ihmeellisesti välttynyt pariksikymmeneksi vuodeksi hakkuilta, joten sekin oli upeassa kunnossa. Tiukkoja rinteitä, kallioalueita, rotkojakin mutta eipä juuri valmiita kulku-uria. Joskus aikoinaan on jonkin erämaakisan ratamestari voinut ennakkotietona mainita, että kisassa juostaan 5 m tietä pitkin (tien ylitys poikittain). Mutta nyt ei Tahkovaaran ratamestari Jukka Inkeri voinut sitä vanhaa vitsiä käyttää, sillä tiejuoksua ei tullut ensimmäistäkään metriä.

Juuan Tahkovaara vuodelta 2003

SM-pitkällä on pääsarjoissa edellisenä päivänä karsinta, jonka lähtöjärjestys määräytyy rankilistan perusteella. On hiukan sääli, että karsinnan alkupään lähtijät ovat tykinruokaa, sillä lähes aina maasto urautuu siten, että häntäpään kovemmilla nimillä on helppo työ juosta finaaliin valmiita uria myöten. Karsinnan lähtölistan alkupäällä ei ole mitään mahdollisuuksia.

Ei vai? Tahkovaaran kisassa sattui niin, että eräs Thierry Gueorgiou starttasi karsintaan aivan ensimmäisenä. Hän ei ollut sinä vuonna juossut Suomessa yhtään kisaa, joten rankipisteet olivat pyöreä nolla. Niinpä niin, hänpä kaikista ennakkotapauksista huolimatta ensin voitti karsinnan ja sitten seuraavana päivänä myös finaalin. Siis kaikki on mahdollista, jos olet riittävän hyvä. Naisten puolella SM-kultamitalin voitti Heli Jukkola.

SM-maastot 1975 ja 1980 ovat tällä hetkellä aika huonossa kunnossa suunnistusta ajatellen. Mutta tämä vuoden 2003 kisanäyttämö Tahkovaara onkin poikkeus tässä sarjassa. Kymmenkunta vuotta sitten näytti huolestuttavalta, kun Juuanvaaran alueelle suunniteltiin laajaa tuulivoimapuistoa. Se hanke kuitenkin kariutui Puolustusvoimien kielteiseen lausuntoon. Juuri äskettäin tilanne kääntyikin päälaelleen, sillä alueen suurin maanomistaja Metsähallitus päätti perustaa lähes koko SM-kartan kattavan luonnonsuojelualueen. Alueella on jo tehty ennallistamistoimia tukkimalla lukuisia ojia. Onpa Juuan kunta tehnyt avauksen, voisiko alueelle perustaa kansallispuiston. Saattaa olla, että jatkossa ei tälle alueelle saada lupia suurten suunnistuskisojen järjestämiseen, mutta tärkeämpää on että tuo hieno metsäalue pysyy kunnossa. Ja ehdittiinhän Tahkovaaralla sentään  kymmenkunta vuotta sitten juosta parit MM-katsastukset.

2023, Enon Herajoki

Tulevan syksyn SM-kisajärjestäjillä on ongelma. Mikä on tulevan kisamaaston nimi, mitä paikannimeä käyttäisin yllä olevassa väliotsikossa?

Tulevaa kisamaastoa Höllärinvaaran ja Herajoen välimaastossa

Nuo aiemmat SM-maastot Heinävaara, Selkie ja Tahkovaara olivat aika selkeitä juttuja, kun oltiin tietyllä kylällä tai mäellä. Mutta nyt on monta hyvää vaihtoehtoa. Ollaanko Ahvenisella, Herajoella vai siinä niiden välissä Hirvilahdessa? Suunnistetaanko Höllärinvaaralla, Moisseenvaaralla, Eteläpäässä vai Piilolammella? Ainakin liikutaan lähellä Kolia Enon pitäjässä, joka nykyään kuuluu Joensuun kaupunkiin. Vaikka saattaa olla, että radat pyörähtävät Kontiolahdenkin puolella.

Jos tuon kisapaikan nimen voi valita monella eri perusteella, voi maastoakin luonnehtia hyvin monipuoliseksi. Korkeuserot ovat suomalaisittain rajut, mutta toisaalta tasaisempaakin aluetta löytyy – siis veteraanisarjojen radat voidaan tehdä kiltimpään maastonosaan. Osa maastosta on vanhojen metsien suojelualuetta, mutta ei suinkaan kaikki. On männikköisiä valoisia kangasmetsiä, on synkempiä kuusikoita sekä rehevämpiä lehtojakin. Kartalla on käyrien lisäksi hurja määrä jyrkänteitä, mutta on puhtaita suppa-alueitakin. Ja erikoisuutena maastosta löytyy ehkä koko Suomen laajin, täysin ehjää särötöntä kalliota oleva rinne. Suomalaisia kartantekijöitä syytetään joskus liiallisesta harmaan värin käytöstä, kun usein on tapana kuvata harmaalla joitakin jäkäläisiä alueita. Tuon erityisen kallion kohdalla kartoittajat Petteri Hakala ja Jussi Silvennoinen eivät joutuneet epäröimään, sen kiistattomampaa kalliota ei mistään löydy. Toivottavasti kukaan kiviainesalan yrittäjä ei sitä kohtaa ikinä löydä. Suunnistajat saattavat siellä hyvinkin käydä, toki paljolti reitinvalinnasta riippuen. Tähän maastoon on mahdollista suunnitella melkoisia reitinvalintavälejä. Menisinkö seuraavalle rastille Herajoen kautta, Ahvenisen puolelta hyökäten vai jopa Piilolammen takaa koukaten?

Jussi Silvennoinen, 7.12.2022