2.5.2023 16:15
Nuoret

Lasten ja nuorten keväässä säpinää

Talvi väistyy vähitellen Joensuussakin ja suunnistusmaastot sulavat vauhdilla. Juniorit ovat saaneet jo tuntumaa sulaan maastoon Ahvenanmaan pääsiäisleirillä ja viritelleet kilpailuvaihdetta kohdalleen huhtikuun kilpailuissa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Erityisesti FinnSpringissä Sauvossa oli mainio joukko punamustaa porukkaa kisaamassa niin lauantain henkilökohtaisessa kuin sunnuntain viestikilpailussakin. 

Kesäkauden toiminta pyörähtää toden teolla käyntiin maanantaina 8.5.2023 Laulurinteellä, jolloin toimintansa aloittavat 4—12-vuotiaiden harjoitusryhmät. Lisätietoa harjoitusryhmien toiminnasta  ja ryhmiin ilmoittautumisesta  löytyy täältä. Toivotamme kaikki uudet ja vanhat junnut tervetulleiksi mukaan juniorisuunnistuksen pariin!

Edellisvuosien Ketunlenkki lakkaa toimintansa perinteisessä muodossaan maanantai-illoissa ja kannustammekin junioreita maanantain suunnistusryhmien lisäksi suuntaamaan torstain kuntorastien Ketunlenkki-radalle. Ketunlenkki-rata järjestetään kuntorasteilla aina, kun maasto riittävän helpon radan lapsille mahdollistaa. Ketunlenkki-kerrat on merkitty kuntorastikalenteriin tähdellä. 

13— 18-vuotiaiden junnujen taitoharjoitukset järjestetään tiistaisin klo 17.30—19. Ilmoittautuminen taitoharjoituksiin tapahtuu Myclubissa aina harjoitusta edeltävän päivän klo 12 mennessä.  

Touko-kesäkuu on junioreille myös vilkasta kilpailemisen ja leireilyn aikaa. Helatorstaiviikolla juniorit suuntaavat kahden joukkueen voimin Tiomilan nuorten viestiin, joka järjestetään Skellefteåssa ja heti viikon päästä suunnistetaan 14+ -ikäisten kevään pääkilpailu SM-keskimatkalla Vaasassa Nuoremmat puolestaan pääsevät pitämään hauskaa Särkänniemisuunnistukseen. Suvivirren soitua osa junioreistamme suuntaa aloittamaan kesälomaansa Tampereen Leimaus-leirille.