Paljon puhutaan avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Mutta taitavat olla nuokin kauniit sanat pelkkää höttöä, sillä toimiiko kukaan oikeasti niin? Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa on tapana puhua, mutta kukaan ei oikeasti tee mitään.

Mutta nyt tulee muutos. SM-keskimatkan 2025 kartantekijä ja ratamestarit lyövät kaikki korttinsa avoimesti pöytään heti, siis nyt. Kartat esille, vieläpä rastien kanssa. Maastokuvaukset todenmukaisiksi, optimireitit jakoon. Nyt ei tyydytä siihen tylsään kilpailukutsun litaniaan, että maasto muka olisi pääosin hyväkulkuista, paikoin pienipiirteistä, jonkin verran mäkistä, hiukan tavanomaista parempaa talousmetsää. Nyt kerromme kaiken.

Ykkösväli, tiukka ote kartasta

Vähän ikävän näköistä. Alkuun polkua alamäkeen, järvenpäähän. Maasto on toki paljon parempaa kuin Keski-Uudellamaalla, ollaanhan nyt Pohjois-Karjalassa. Vaikka tosi lähellä, vain parin kilometrin päässä on Pohjois-Savokin, jossa maastot ovat aika huonoja, kivisiä ja reheviä.  

Väistänkö mäkeä, ja jos väistän, niin kummalta puolelta? Menen siis suoraan, vaikka edessä onkin sitä talousmetsää. Tällä kartalla on outoja symboleita, L ja ^^, ja ne antavat viitteitä jostain epämiellyttävästä. Onkohan kartantekijä tälläkin kertaa sortunut käyttämään jotain ihan omia symbolivirityksiä, vaikka ei saisi. ISOMia eli suunnistuskartoituksen kansainvälisiä ohjeita pitää kunnioittaa. 

Rastia lähestyttäessä kannattaa tsekata määrite. Se kertoo täsmällisesti: ”1 (A) Jyrkänteen (12x3) alla luoteispäässä”.

Kolmos- ja nelosväli: raakaa toteutusta

Päätoimittaja rajoitti tälle artikkelille varatun tilan aika niukaksi, joten hypätään radalla kilometri eteenpäin. Kolmonen näyttää tosi helpolta, pieni suo mäen päällä. Siis täysillä mäen päälle, tämä lienee niitä elämän vastamäkiä. Tuollainen kahdeksan käyrää yläviistoon saattaa aiheuttaa lievää hengästymistä, mutta ei se ole vaarallista. Taas on kartalla niitä outoja väkäsiä, joten näkyvyys voi olla rajallinen. Mutta Keretin kaivostorni tuolla itäisessä horisontissa on niin korkea, että sen suuntaan menemällä rastikin löytyy, toivottavasti. Nelonen on kyllä paha, käyränmuodot ovat aika erikoisia. Kaikin paikoin ei oikein saa kartasta selvää, mihin suuntaan jyrkänteet viettävät. Mutta kokeneemmat suunnistajat kyllä tietävät, että aina alaspäin.

Välit 11–12–13

Tämä M1-sarjan rata on aika lyhyt, 10.4 kilometriä. On ratamestarin kunnia-asia, että pääsarjan ratapituus on miehillä yli kymppi, naisilla ainakin seiska. Jos rata on lyhyempi, saattaa ratamestarikortti lähteä kuivumaan, kun SSL on aika tiukka näissä asioissa. Loikataan tässä jutussa  noiden mättökilometrien yli radan loppupuolelle. Miehet väsyy ja maasto paranee. Naiset tiettävästi ovat miehiä kestävämpiä, joten heillä ei ole mitään ongelmia.

Rasti yksitoista, hohhoijaa. Kahdenkymmenen hehtaarin avohakkuu, ja rasti sen takana. Onko ihan pakko, kun en enää jaksaisi? Onneksi hakkuu on tehty siististi, ei ole tehty sitä saakelin maanmuokkausta. Kyllä metsä kasvaa, kun ei hätäillä. Ja erityisesti se puusto kasvaa luonnon omilla konsteilla hyvälaatuiseksi, niin suorarunkoisia ovat tämän seudun männyt ja kuuset. On siellä täällä koivikkoakin, entisiä kaskimaita ovat. Hyvä on ollut torpparien kaskea viertää, kun ei ole maapohja kivinen. 

Mutta nuo jyrkänteet, niitä kyllä riittää. Aika hurjaa sokkeloa rasteille 12 ja 13 mennessä. Nämä jyrkänteet todellakin ovat ylipääsemättömiä. Jos kartta osaa oikein kertoa, on rasti 12 taas mäen päällä, siis helppo sinänsä kunhan ensiksi pääsee oikean mäen juurelle. Seuraavalle rastille voisikin sitten yrittää ”peukut pystyssä kuulutusta kohti”-keinoa.

Karhun pesäpallopiikkari saa kyytiä

Rastilla 14 kartta joutaa rullalle, ja tossu saa laulaa. Jokseenkin tasan kilometrin väli, mutta mennäkö harjun lakea suoraan, vasemmalta tietä pitkin vai oikealta polun kautta? Ei valinnasta väliä, mutta kyllä se reilusti alle viiden minuutin pitää raapaista. Loppuviitoitus onkin sitten helppo rallatella alamäkeen Rikkarannan koulun kupeelle. 

Ratamestarin arvio on, että jos joku runttaa tämän radan alle 64 minuuttia, on pokaali aika varma. Se onkin aika hienon näköinen sitten kotimatkalla, jos sen laittaa kuplavolkkarin takaikkunalle. Hopeanvärinen, hieno ruusuke kannessa, pohjassa lukee pienellä Palkintonurkka Oy, Outokumpu, puh. 314 626. Ja kaiverruksena on ”I. palkinto. Sarja M1. Outokummun Partion kansalliset 6.8.1972”.

Epilogi

Tämä tarina on totta. Vuosi oli legendaarinen 1972, ja kaikki Suomen miehet olivat kovakuntoisia Lassen tapaan. Outokumpu oli hyvin elinvoimainen kaivospaikkakunta. Urheiluseura Outokummun Partio oli vahva yleisseura, päälajeina olivat pesäpallo, hiihto, yleisurheilu, pikaluistelu ja suunnistus. Menestystä kertyi olympia- ja MM-tasolta alkaen.

Suunnistuksessa Partio oli 1970-luvun alussa Pohjois-Karjalan ykkösseura, muun muassa Kalevan Rasti jäi silloin taakse. Eräs seuran taustavaikuttajista oli äskettäin edesmennyt Hannu Kovalainen. Hän oli maanmittari ja suunnistaja. Hän oli IOF:n (kansainvälinen suunnistusliitto) karttavaliokunnan sihteeri, ja hän oli merkittävässä roolissa niinä aikoina, kun nykyisen kaltaisia suunnistuskarttoja alettiin tehdä. Hannu oli keskeinen henkilö laadittaessa ISOMia eli suunnistuskartoituksen kansainvälisiä ohjeita 1960-luvun lopulla – siihen asti eri maissa oli ollut aivan erityyppisiä suunnistuskarttoja, eikä kansainväliselle suunnistustoiminnalle oikein ollut edellytyksiä.

Rikkarannan kartta vuodelta 1972 oli eräänlainen Suomen suunnistuskartoituksen mallisuoritus, ja se oli yksi ensimmäisistä ISOMin mukaan tehdyistä kartoista. Hannu varmaankin halusi näyttää, että tällaisia karttojen pitää olla. Rikkarannan kartta oli huolella tehty, tasalaatuinen ja siististi piirretty kartta, jolla on nykyäänkin helppo suunnistaa. Kunhan toki muistaa huomioida mittakaavan 1:20 000 ja päinvastaisiksi kääntyneet puustosukupolvet.

Jos tuon 1972-kartan suot muutettaisiin ruskeasta viivoituksesta sinisiksi ja vähän lisättäisiin vihreätä väriä niiden ^^-merkkien tilalle, voisi kartalla ihan hyvin järjestää vaikka SM-erikoispitkän kisan. SM-keskimatkan ratamestarifilosofia on nykyään niin poikkeava, ettei tuo kartta ehkä siihen kisaan enää välttäisi. Ainakin nuo rastinmääritteet pitäisi vaihtaa modernimpaan muotoon, kun kisaan on odotettavissa jonkin verran kansainvälistä väriä MM-kisojen läheisyyden takia. Onhan Rikkarannasta Neulamäkeen matkaa vain 62 kilometriä.

Mutta ne jyrkänteet ovat Kalliolammen seudulla aivan samat kuin vuonna 1972, haastavia sokkelikkoja!

Jussi Silvennoinen

Lue lisää SM-keskimatkan kilpailusta: https://kalevanrasti.fi/kilpailu/sm2025/