Suunnistusliiton avoin EM-leiri on ollut käynnissä Joensuun seudulla 20.–24.6. Leirin tavoitteena on ollut valmistaa urheilijoita Liettuassa syyskuun lopussa käytäviin maastomatkojen EM-kisoihin. A-maajoukkueurheilijoista mukana olivat Venla Harju, Olli Ojanaho ja Eetu Savolainen sekä haastajaryhmästä Eeva-Liina Ojanaho ja Elisa Mattila. Leirin harjoituksiin osallistui yhteensä noin 25 urheilijaa – maajoukkueurheilijoiden lisäksi Puolustusvoimien valmennusryhmää sekä Kalevan Rastin edustusurheilijoita.
Leiri oli maajoukkuevalmennuksen näkökulmasta onnistunut. Harjoitusradat leirille suunnittelivat yhteistyössä maajoukkueen päävalmentaja Thierry Gueorgiou sekä Kalevan Rastin Börje Vartiainen, joka vastasi paikallisesti myös käytännön toteutuksesta.
"Loistavia harjoituksia oli tänne rakennettu, ja saatiin juostua sekä pitkämatka, keskimatka että viesti", maajoukkueen valmentaja Antti Harju kiitteli.
"Joensuun seudulla on varmaan Suomen parhaat maastot harjoitella EM-kisoja varten", Harju jatkaa.
Kalevan Rastin Santeri Silvennoinen haastatteli Venla Harjua, Eeva-Liina Ojanahoa, Olli Ojanahoa sekä Eetu Savolaista viimeisenä leiripäivänä. Urheilijat olivat valmennuksen kanssa samoilla linjoilla sekä leirin onnistumisesta että maastojen ja harjoitusten laadusta:
"Leiri on sujunut oikein hyvin. Täällä on ollut hienoja maastoja ja hyviä harjoituksia – suosikkimaastoni oli Venakonnotko, jossa oli hienoa metsää lampineen", kertoi moninkertainen arvokisamitalisti Venla Harju.
"Isossa kuvassa hyvin, on ollut hyviä ja haastavia maastoja, huippuradat ja myös treenivastusta, niin olen kyllä tyytyväinen", totesi Olli Ojanaho.
Myös Eetu Savolainen komppasi positiivista leirikokemusta.
"Kaikki treenit saatiin tehtyä ja kaikki rastitkin taisivat löytyä eli hyvä tilanne."
Leirin suosikkimaastoa kysyttäessä äänet jakautuivat Venakonnotkon ja Keskisalon kesken tasan 2–2.
"On löytynyt erilaisia maastoja kuin Suomessa yleensä, tyyppimaastoja EM-kisoja ajatellen. Keskisalossa oli haastavaa mutta hienoa suunnistaa", mietti Eeva-Liina Ojanaho leirin päätteeksi.
Kaikkien haastateltujen tavoitteena on loppukaudella onnistua näyttökisoissa, päästä mukaan maailmancupiin sekä lunastaa EM-kisapaikka Liettuaan.
Toivotamme tsemppiä ja hyviä harjoituksia sekä kisasuorituksia loppukesään!
Kuva: Venla Harju ja Eeva-Liina Ojanaho
Kuvaaja: Santeri Silvennoinen